Oulaisten kennelkerho
TOIMINTA JÄSENYYS TOIMIHENKILÖT PIENELÄINHAUTAUSMAA JÄSENTEN KOTISIVUT LINKIT KESKUSTELUPALSTA

OULAISTEN KENNELKERHON
VUODEN KÄYTTÖKOIRA
INKA
Omistaja: Salme Mäyrä

TOIMINTA
AGILITY
PK-TOIMINTA
HAKU
NOME
TOKO
NÄYTTELY

AGILITY

Koulutus
Agility on koirien esterata. Rataan kuuluu erilaisia hyppy- ja kontaktiesteitä, jotka opetetaan sekä koiralle että ohjaajalle. Koiran pitää olla vähintään puolivuotta vanha, mutta yläikärajaa ei oikeastaan ole. Opeta ensin koirallesi perustottelevaisuus, suosittelemme tähän Toko-alkeita

Kurssimaksu

Treenit
Pyrimme aloittamaan keväällä . 

Agility vastaava Minna Tompuri minna.tompuri@luukku.com

    

agility

PK-TOIMINTA

Palveluskoiralajit
Palveluskoiralajien treenejä Oulaisissa järjestetään lähinnä BH- eli käyttäytymiskoetta varten ja metsäjäljellä. Satunnaisesti järjestetään myös peltojälkiharjoituksia. Treeniryhmämme on pieni, mutta aktiivinen.

Omien harjoitusten lisäksi pyrimme käyttämään mahdollisuuksien mukaan myös ulkopuolisia kouluttajia.
BH-koe on kaikille koirille avoin koiran koulutettavuutta ja sosiaalisuutta mittaava koe. Kokeeseen kuuluu tottelevaisuus- ja kaupunkiosuus.

Metsäjälkikokeeseen kuuluvat jälki, esineruutu ja tottelevaisuus. Kokeeseen osallistuvalla koiralla tulee olla palveluskoirakoe-oikeudet ja hyväksytysti suoritettu BH-koe.

Kurssimaksu
 
Toiminnasta kiinnostuneet, ottakaa yhteys
Jaana Kylmänen
050-3812025

 

pktoiminta

HAKU



Henkilöetsinnässä koira etsii ihmisiä tietyltä alueelta pääsääntöisesti ilmavainulla. Treeneissä ohjaaja kouluttaa oman koiransa lisäksi myös muiden koiria toimimalla "maalimiehenä", eli etsittävänä ihmisenä. Koira oppii harjoituksissa itsenäistä työskentelyä ja käyttämään nenäänsä etsittävän paikantamiseen Koiran ohjaaja oppii lukemaan koiraansa ja toimimaan myös muiden koirien kanssa. Haussa energinen koira pääsee toteuttamaan itseään ja arempi koira saa lisää itsevarmuutta. Sopiva harrastus siis mille koiralle hyvänsä. Lisää tietoa HAKU harrastuksesta saat palveluskoiraliiton sivuilta: www.palveluskoiraliitto.fi/hakukoe.htm

tai palveluskoirien hakuun http://palveluskoiraliitto.fi/peko


Tiedustelut:

Jaana Kylmänen
050-3812025



 

NOME

Noutajien taipparitreenit
Kimppatreenit on tarkoitettu koirakoille, jotka tähtäävät noutajien taipumus- tai metsästyskokeisiin tai jotka haluavat parantaa yhteistyötään rodunomaisten harjoitusten avulla.
Treenien sisältö: Koiran luontaisten taipumusten vahvistaminen, hakualuetyöskentely, vesi- ja maamarkkeeraukset sekä jälki vaihtelevissa maastoissa. Tutustuminen riistaan ja laukauksiin.


Noutajien taipparitreenit
Aloitetaan Wanhan Woiman ruohikkoisella kentällä ja siirrytään sitten metsiin ja vesien äärelle. Treeneissä sovimme aina seuraavan treenin pitopaikasta erikseen.
Huomaathan, että harjoituksissa koira on irti ja siksi luokse tulon olisi hyvä olla kunnossa.

Noutajien taipumuskokeen kulku
Sosiaalinen käyttäytyminen

Aluksi tuomari tutustuu jokaiseen ryhmänsä koiraan ja kertoo kokeen kulusta ja järjestelyistä lyhyesti. Samalla hän seuraa koirien suhtautumista toisiinsa ja vieraisiin ihmisiin. Varsinaiset tehtävät koirat suorittavat tämän jälkeen arvotussa järjestyksessä ja niissä on vain yksi koirakko kerrallaan.

Vesityöskentely
Varsinaiset tehtävät aloitetaan vesinoudoilla. Ensimmäinen heitto tulee rannalta veteen ja koiran noudettua tämän heitetään toinen veneestä samalla kun rannasta ammutaan laukaus haulikolla. Matka rannalta linnulle tulisi olla vähintään 20 metriä.

Haku
Hakualueelle on koiran näkemättä sijoitettu viisi riistaa niin, että pisin noutoetäisyys on vähintään 50 metriä. Kun koira ja ohjaaja ovat saapuneet lähetyspaikalle, ammutaan laukaus haulikolla ja hakualueelle heitetään lisäksi yksi lintu, yleensä varis. Koira saa lähteä hakuun tuomarin annettua luvan. Tämän jälkeen koira saa noutaa muut riistat. Jos hakualuetyöskentely sujuu hyvin pääsee koira viimeiselle tehtävälle eli osoittamaan itseluottamuksensa jaljellä.

Jäljestäminen
Laahausjäljen pituus on noin 80 metriä. Se vedetään kanilla maastoa mukaillen ja mielellään loivasti kaartaen. Kani jätetään jäljen päähän. Koiran tulee jäljestää kanille ja mieluiten oma-aloitteisesti noutaa kani.

Huom. Kyseessä ei ole kilpailu vaan taipumuskoe, jossa tuomari antaa koiralle mahdollisuuksia osoittaa taipumuksensa ja voi auttaa koiraa harkintansa mukaan. Hyväksytystä suorituksesta annetaan kunniakirja.

Lukukausimaksu 10 euroa.

Lisää tietoa taipumus- ja metsästyskokeista löytää Suomen Noutajakoirajärjestön sivuilta osoitteesta
www.noutajat.com/

Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Tuija ja Matti Ropponen
p. 050-5647532


nome1
nome2
nome3

TOKO

Tottelevaisuus
TOKO = Koirien tottelevaisuuskoe, mutta myös tottelevaisuuskoulutuksesta
käytetään nimitystä TOKO.
Jokaisen koiran tulisi omata hyvät käytöstavat ja riittävä
arkitottelevaisuus. On koiran omistajan velvollisuus opettaa lemmikki yhteiskuntakelpoiseksi.
Kun otamme koiran, olemme luvanneet ottaa vastuun yhdestä elämästä. Meidän on huolehdittava, että koira saa tarvitsemaansa hoitoa ja kasvatusta sekä antoisan ja virikkeellisen, terveen elinympäristön.

Tottelevaisuuskoulutus on suotavaa kaikille koirille, rodusta
riippumatta. Koulutuksessa on tarkoitus parantaa ja vahvistaa ohjaajan ja koiran välistä yhteistyötä, opettaa koiralle hallittua käyttäytymistä ja ohjaajalle oikeanlaista koirankäsittelytaitoa. Tottelevaisuuskoulutus on tärkeää jokaiselle koiralle ja tärkeä pohja esimerkiksi jotain muuta koiraharrastusta aloittavalle.

Jos halua ja innostusta riittää, voi ottaa osaa tottelevaisuus-kokeisiin. Kokeessa testataan ohjaajan ja koiran välisen yhteistyön ja koulutuksen tulosta. Kokeen alimman luokan, alokasluokan, liikkeistä monet kuten luoksetulo, mukana seuraaminen ja paikallaan odottaminen, ovat hyödyllisiä käytännön elämässäkin.

Tottelevainen koira kerää katseita positiivisessa mielessä ja edistää koiramyönteisyyttä yhteiskunnassamme!

Kurssimaksu.

Tiedustelut
Jaana Kylmänen
050-3812025 3


toko1
 

NÄYTTELY

Järjestämme yhdessä Hanhelan Metsästysseuran
kanssa ryhmänäyttelyn joka toinen vuosi.
Näyttely vaatii paljon talkootyötä
johon kennelkerholaisten toivotaan osallistuvan,
varainkeruu perustuu suuriltaosin näyttelyn onnistumiseen.

Näyttelyharjoituksia pyritään järjestämään säännöllisesti.

Myös pari kertaa vuodessa järjestämme Match-shown.

Osallistumme yhteiskyydityksellä vuosittaiseen
Voittajanäyttelyyn Helsinkiin. Matkaa kennelkerho avustaa
talkootoimintaa osallistuvien kerholaisten osalta.

"VUODEN KOIRA" -pistelaskenta
"VUODEN KOIRA" -kilpailun säännöt

Näyttelyharjoitukset 5e/kerta

Tied. näyttelytoiminnasta:
Taina Talvi 044-3030908
taina.talvi@wippies.fi



 

nayttely
 
ETUSIVULLE | 2010 © Oulaisten kennelkerho | www.oulaistenkennelkerho.com