top of page

MEJÄ

Metsästyskoirien jäljestämiskoe

 

Luonnostaan koira käyttää hajuaistiaan lähes kaiken uuden tutkimiseen ja havainnointiin. Mikäpä sen parempaa kuin valjastaa tuo vaistonomainen tapa hyöty- ja harrastus-käyttöön.

MEJÄ-kokeen tarkoituksena on selvittää koiran kyky seurata haavoittuneen riistaeläimen verijälkeä. Koejäljellä pyritään keinotekoisesti mallintamaan esimerkiksi haavoittuneen hirvieläimen kulkua sekä mittaamaan koiran taito haavoittuneen hirvieläimen jäljestyksessä. Laji sinänsä on erittäin yksinkertainen: koiralle osoitetaan alussa tehtävä ja lopussa tehtävä päättyy kaatoon.

Kokeessa on kaksi luokkaa, avoin luokka ja voittajaluokka. AVO-luokkaan voivat osallistua kaikenrotuiset kennelliiton rekisteröinti-, rokotus- ja tunnistusmerkintävaatimukset täyttävät koirat täytettyään 9 kuukautta. VOI-luokkaan vaaditaan vähintään virallisessa näyttelyssä saavutettu laatuarvostelu tyydyttävä (T). Kaksi kertaa avoimen luokan ensimmäisen palkinnon saavuttanut koira siirtyy voittajaluokkaan, eikä tämän jälkeen enää voi osallistua avoimeen luokkaan. Koemuodosta voi myös saavuttaa jäljestämisvalion arvon (FI JVA) Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaisesti.

AVO-luokassa jäljen pituus on 900-1 000 metriä sisältäen kaksi 90 asteen kulmaa, joilla on makaus. Myös jäljen alussa sijaitsee lähtömakaus. VOI-luokassa jälki 1 200-1 400 metriä pitkä sisältäen viisi makuuta, joista yksi on jäljen alussa ja loput suorien osuuksien varrella. Jäljessä on kaksi 90 asteen kulmaa ja lisäksi yksi kulma, jolla on veretön katkos. Jäljet päättyvät kaatoon, jona kokeissa käytetään hirvieläimen sorkkaa (peura, kauris, hirvi). Molemmissa luokissa jäljestämisaika on 45 minuuttia. Ennen varsinaiselle jäljelle pääsyä testataan joka kokeessa koirien paukkuarkuus yleensä haulikolla ampuen. Mikäli tuomari havaitsee koirassa paukkuarkuutta, se suljetaan silloin kokeesta.

Koemuoto tarjoaa ohjaajallekin runsaasti ulkoilua monesti hyvin haastavissa maastoissa, mutta ennen kaikkea se tarjoaa koiralle luontaista mielekästä tekemistä. Kaikkien ei suinkaan tarvitse tähdätä kokeisiin, vaan MEJÄ on myös hyvä harrastus ja koiran aktiviteetti. Oulaisten kennelkerhossa on järjestetty MEJÄ kursseja sekä ohjattuja kimppatreenejä.

 

Lajivastaava: Sanna Pellikka / sanna.pellikka@jedu.fi

bottom of page